9. huhtikuuta 2009
Pyörätien vartija -saaga jatkuu
Olinpas taas tässä torstai iltana kävelemässä samalla pyörätiellä, jolla aikaisemmin mainitsemani kohtaaminen tapahtui (blogi 16. joulukuuta 2008). Näin kun auto kääntyi pyörätielle oikaistaakseen huiman sadan metrin verran matkaansa verrattuna autotien kautta ajamiseen, vaikka pyörätiellä oli kaksi koiraa ja kaksi ihmistä. Meikäläiselle iski taas kauhia pakonomanen tarve olla nätisti väistämättä autoa pyörätien sivuun, vaan sen sijaan antaa hiukan liikenneohjausta :) Nnoh, meikähän alko saman tien viittomaan, että oleppa hyvä ja käännä auto. Parinkymmenen metrin päähän päästyään auton vänkärin ovi aukesi ja sisältä kuului ihana tervehdys: "Mulkku!". Tämä siis kahteen kertaan. Käänsin heille selkäni ja jatkoin hitaasti matkaa. Tämän jälkeen auto ajoi taakseni, ja pelkääjän paikalla istunut mies astui autosta huojuen ulos."Painu v*****n!" hän huusi kolmen sekunnin välein vajaan minuutin ajan. Yritin siinä vielä asiallisesti selittää että seurue on pyörätiellä, ja auto tulisi kääntää takaisin. Kohta alkoi nainen ratin takaa huutaa, että aloin valittaan väärille ihmisille. Mies uhkasi tässä vaiheessa hakea peräkontista rengasraudan ja tulla sillä meikäläisen pään hakkaamaan. Huomasin auton takapenkillä istuvat lapset,ja heitä kävi kyllä sääliksi. Katsoin paremmaksi jatkaa matkaani hitaasti pois pyörätieltä. Lieköpä illan Kärppä-tappio saanut vanhemmat hiukan pois tolaltaan. Sain lopulta pitää henkeni, ja seikkailuni pyörätien vartijana saavat jatkua!
17. helmikuuta 2009
Luokkaretki Leville
Tuskaa, huumoriarvoltaan kyseenalaisia sketsejä, sahtia sekä SM-naamioita eli perus keikkareissu sirkukselta nimeltä Silent Threnody.
Hippien ja heidän epäonnisten vaimokkeidensa lähtö tapahtui jo aikaisten aamulla. Aamukahdeksalta herääminen on näissä porukoissa jo sinänsä saavutus mikä huomattiin edeltävissä treeneissä Teemun anoessa tippa linssissä lähtöaikaa siirrettäväksi kello kymmeneen mutta vetoomus hylättiin naurun ja pilkan kera. Basismin jalon taidon uudestaan armeijan jälkeen oppinut Tuukka tuli hakemaan allekirjoittanutta ja allekirjoittaneen parempaa puoliskoa ja matkan teko alkoi. Suunnitelmissa oli edetä kohti Torniota ja hakea kyytiin Heikki, Heikin parempi puolisko sekä Heikin kitaristisupervoimien todellinen lähde, eli samettistetsoni. Mukaan tarttui myös Hegen koululta "lainaama" Randallin vahvistin sekä liioiteltu määrä kitaroita. Tuukan Fordin jousitukset olivat kovilla jo muutenkin mutta kun takapenkille saatiin vielä Heikki yhä läsnä olevine joulukiloineen, oli etovetoisella farmarilla mäkien nouseminen aika tuskaa.
Leville kuitenkin päästiin suhteellisen ajoissa ja totesimme paikan kustantamat mökit hyviksi. Hippejä kohdeltiin muutenkin kuin kuninkaita, sillä mökkien lisäksi meille kustannettiin ruokaa sekä bäkkärivirvokkeita enemmän kuin kylliksi. Lisäksi saisimme vielä liput seuraavan päivän koitokseen eli Mokoman, Blaken ja The Winylsin keikoille. Aika juhlaa! Saimme kyseenalaisen kunnian soittaa ensimmäisinä perjantaina ja soundcheckimme olisi viimeisenä heti The Winylsin jälkeen. Check meni hyvin ja miksaajat loihtivat meille aivan mielettömät soundit jonka jälkeen päästiinkin itse asiaan eli ramppikuumeen potemiseen. Puhun ainakin omasta puolestani sillä jännitys oli jopa meikäläiselle melkein ylitsepääsemätöntä. Onneksi ystäväni von Carlsberg auttoi asiassa.
Itse keikka ei koko miehistöämme miellyttänyt sillä Heikki onnistui tuhoamaan Randallinsa liialla rokkaamisella lavalla. Tätä seurasi luonnollisesti pitkä ja epämiellyttävä tauko johon ensin ajattelimme lääkkeeksi Tuukan standup esitystä, mutta hylkäsimme idean muistaessamme Tuukan edellisen shown Hullussa Pohjolassa tekniikan pettäessä. Vahvistin hajosi juuri puolessavälissä settiä ja laimensi soittoniekkojen tunnelmaa aika pahasti. Kuitenkin viimeisenä biisinä soitettu The Witch sytytti yleisön ja veti tanssilattian täyteen humppaavista keski-ikäisistä, mikä olisi muissa piireissä aika huolestuttavaa.
Shown jälkeen kaapillinen bäkkärivirvokkeita katosi varmasti noin vartissa minkä jälkeen lähdimme kärttämään tiskiltä lisää ja katsomaan samalla The Winylsin keikkaa. Loppu-ilta menikin juodessa ja naurattaessa Herra Ylpön soittajia sekä The Winylsin rokkareita sketsihuumorilla.
Seuraava päivä valkeni harvinaisen hämärästi ja aiemmin sovituista kuvioista kiinnipitäen kaljat aukaistiin puoli tuntia heräämisen jälkeen. Krapula oli tosiasia ja varsinkin Heikki oli edelleen aikalailla pellit kiinni joten autoimme miestä lonkulla. Seuraava päivä lähtikin aikalailla totaalisen käsistä koko ryhmällä ja kyllä tyttöjä kävi sääliksi kun tällaista apinalaumaa joutuivat katsomaan mutta tämä on sitä Rock and Rollia. Tämä ei tosin ollut kovin pätevä selitys sikailuillemme ainakaan tyttöjen mielestä. Illalla itse en ehtinyt oikeastaan juoda kaljaa sillä onnistuin tuhoamaan litran vodkapullon ja useamman litran appelsiinimehua (vodka+appelsiinimehu = sahti) mikä selittäneekin loppu-öisen kuntoni. Keikoista sen verran että Mokoma oli taas juuri niin mahtava kuten aina ja muistoksi sain nyrkin kokoisen mustelman perseeseeni ja vääntyneen polven epäarvostetusta pittitoiminnastani. Ehdin Annalan Markon kanssakin keikan jälkeen rupattelemaan ja kyselemään mäntistön kuulumisia. Onneksi Matias ei ollut ottanut mäyräkoiran kuorista kehittelemäämme SM-maskia naamallensa areenalle vaikka tällainenkin älynvälähdys mielessämme kävi.
Takaisin mennessä matka ei ollut kovin hulvaton vaan lähinnä uskomattoman hidas krapulasta johtuen. Miehistö oli hiljaista ja hidasta niin älyllisesti kuin fyysisestikkin, mitä todisti Tuukka jättämällä sormensa Fordin oven väliin. Sormet kuitenkin onneksi pysyivät suhteellisen hyvin paikoillaan ja matka jatkui kohti uusia seikkailuja ja vanhoja naamoja.
Hippien ja heidän epäonnisten vaimokkeidensa lähtö tapahtui jo aikaisten aamulla. Aamukahdeksalta herääminen on näissä porukoissa jo sinänsä saavutus mikä huomattiin edeltävissä treeneissä Teemun anoessa tippa linssissä lähtöaikaa siirrettäväksi kello kymmeneen mutta vetoomus hylättiin naurun ja pilkan kera. Basismin jalon taidon uudestaan armeijan jälkeen oppinut Tuukka tuli hakemaan allekirjoittanutta ja allekirjoittaneen parempaa puoliskoa ja matkan teko alkoi. Suunnitelmissa oli edetä kohti Torniota ja hakea kyytiin Heikki, Heikin parempi puolisko sekä Heikin kitaristisupervoimien todellinen lähde, eli samettistetsoni. Mukaan tarttui myös Hegen koululta "lainaama" Randallin vahvistin sekä liioiteltu määrä kitaroita. Tuukan Fordin jousitukset olivat kovilla jo muutenkin mutta kun takapenkille saatiin vielä Heikki yhä läsnä olevine joulukiloineen, oli etovetoisella farmarilla mäkien nouseminen aika tuskaa.
Leville kuitenkin päästiin suhteellisen ajoissa ja totesimme paikan kustantamat mökit hyviksi. Hippejä kohdeltiin muutenkin kuin kuninkaita, sillä mökkien lisäksi meille kustannettiin ruokaa sekä bäkkärivirvokkeita enemmän kuin kylliksi. Lisäksi saisimme vielä liput seuraavan päivän koitokseen eli Mokoman, Blaken ja The Winylsin keikoille. Aika juhlaa! Saimme kyseenalaisen kunnian soittaa ensimmäisinä perjantaina ja soundcheckimme olisi viimeisenä heti The Winylsin jälkeen. Check meni hyvin ja miksaajat loihtivat meille aivan mielettömät soundit jonka jälkeen päästiinkin itse asiaan eli ramppikuumeen potemiseen. Puhun ainakin omasta puolestani sillä jännitys oli jopa meikäläiselle melkein ylitsepääsemätöntä. Onneksi ystäväni von Carlsberg auttoi asiassa.
Itse keikka ei koko miehistöämme miellyttänyt sillä Heikki onnistui tuhoamaan Randallinsa liialla rokkaamisella lavalla. Tätä seurasi luonnollisesti pitkä ja epämiellyttävä tauko johon ensin ajattelimme lääkkeeksi Tuukan standup esitystä, mutta hylkäsimme idean muistaessamme Tuukan edellisen shown Hullussa Pohjolassa tekniikan pettäessä. Vahvistin hajosi juuri puolessavälissä settiä ja laimensi soittoniekkojen tunnelmaa aika pahasti. Kuitenkin viimeisenä biisinä soitettu The Witch sytytti yleisön ja veti tanssilattian täyteen humppaavista keski-ikäisistä, mikä olisi muissa piireissä aika huolestuttavaa.
Shown jälkeen kaapillinen bäkkärivirvokkeita katosi varmasti noin vartissa minkä jälkeen lähdimme kärttämään tiskiltä lisää ja katsomaan samalla The Winylsin keikkaa. Loppu-ilta menikin juodessa ja naurattaessa Herra Ylpön soittajia sekä The Winylsin rokkareita sketsihuumorilla.
Seuraava päivä valkeni harvinaisen hämärästi ja aiemmin sovituista kuvioista kiinnipitäen kaljat aukaistiin puoli tuntia heräämisen jälkeen. Krapula oli tosiasia ja varsinkin Heikki oli edelleen aikalailla pellit kiinni joten autoimme miestä lonkulla. Seuraava päivä lähtikin aikalailla totaalisen käsistä koko ryhmällä ja kyllä tyttöjä kävi sääliksi kun tällaista apinalaumaa joutuivat katsomaan mutta tämä on sitä Rock and Rollia. Tämä ei tosin ollut kovin pätevä selitys sikailuillemme ainakaan tyttöjen mielestä. Illalla itse en ehtinyt oikeastaan juoda kaljaa sillä onnistuin tuhoamaan litran vodkapullon ja useamman litran appelsiinimehua (vodka+appelsiinimehu = sahti) mikä selittäneekin loppu-öisen kuntoni. Keikoista sen verran että Mokoma oli taas juuri niin mahtava kuten aina ja muistoksi sain nyrkin kokoisen mustelman perseeseeni ja vääntyneen polven epäarvostetusta pittitoiminnastani. Ehdin Annalan Markon kanssakin keikan jälkeen rupattelemaan ja kyselemään mäntistön kuulumisia. Onneksi Matias ei ollut ottanut mäyräkoiran kuorista kehittelemäämme SM-maskia naamallensa areenalle vaikka tällainenkin älynvälähdys mielessämme kävi.
Takaisin mennessä matka ei ollut kovin hulvaton vaan lähinnä uskomattoman hidas krapulasta johtuen. Miehistö oli hiljaista ja hidasta niin älyllisesti kuin fyysisestikkin, mitä todisti Tuukka jättämällä sormensa Fordin oven väliin. Sormet kuitenkin onneksi pysyivät suhteellisen hyvin paikoillaan ja matka jatkui kohti uusia seikkailuja ja vanhoja naamoja.
16. joulukuuta 2008
Aamupäivän piristys
Joskus on piristävää pitää kiinni periaatteesta. Tänään olin aamupäivällä käyttämässä koiria kävelyllä, kun yhtäkkiä tumma auto käänty pyörätielle, aiko vissiin ajaa meikän läpi. Noh, meikähän siinä nohevana vaan viitto että käännäppä auto sinne mistä tulitki, se kun puoliksi oli vielä autotiellä. Aikansa hän siinä odotteli kun meikä seisoskeli tiellä koirien kans ja odottelin että ne sais kökkimisensä suoritettua. Hän avas sitten ikkunan ja kävin sanomassa että älä hyvä ihminen pyörätiellä ajele. Noh, hän ei kuulemma muuta kautta osannut ajaa. Opastin sitten neitiä että peruutappa kaks metriä takas autotielle, aja siihen suuntaan mihin olit menossaki ja käänny seuraavasta vasemmalle niin pääset samaan paikkaan ku pyörätien läpi. Siinä vaiheessa alko neidiltä meneen hermo ja katoin paremmaksi olla välittämättä hänestä. Käveleskelin pyörätiellä hitaasti etiö päin ja Audi körröötti metrin päässä takana samaa vauhtia. Yllättävän kauan se sitäki jakso tehdä. Sen jälkee se ilmeisesti ajatteli että kasarifarkku-Audissa on hyvät maasto-ominaisuudet, tai että se on vaan metrin levynen kun meikäläisen ohi koitti mennä puoleksi ojan puolelta. Mun jalakaa vastehan se vaan koitti ajaa. Sillon piti käyä sanomassa neitille että eihän näin saa tehdä. Sain kuulla että olen kuulemma vammainen ja minun pitäisi mennä sairaalaan :) tämän jälkeen romanineitonen kaahasi - tai no, painoi kovasti kaasua - peruuttaen pois paikalta ja nätisti kiersi aiemmin opastamaani reittiä. Ja meikäläinen otti pirullisen leveän hymyn ja piilotti sarvet pipon alle.
14. syyskuuta 2008
Pänd Tshällintsh
Rakas päiväkirja, anteeksi etten ole kirjoittanut sinulle pitkään aikaan. Lepytän sinua siis seuraavalla jutulla josta ei puutu kiperiä tilanteita eikä B-luokan huumoria.
Anhappa siis kun Jussi setä kerthoopi kun poikhain kans käytihin Koodissa soithelemas sitä raskhasta rokhenrollia!
Tilanne oli tavallista kiperämpi sillä koko kesän aikana reenejä pidettiin kerran (ehkä toisenkin, en muista) ja kokoonpano koki raskaita muutoksia kun saimme kauan kaivatun ikikännisen Tuukan pois Suomen valtion virallisesta miehenteko koulusta. Tämähän tarkoittaa sitä että Hege samettistetsoneineen alkaisi veivaamaan leadkitaraa ja että Teemu keskittyisi vain laulamiseen, yleisön ruoskimiseen yhä hektisimpiin tekoihin livetilanteessa sekä kakkossyntikoitten soittoon josta saisimme harvinaista lisämaustetta muutenkin koskarivetoisiin biiseihin. Bändin venyessä yhä miehisempiin mittoihin valitettavasti treeneissä pyöriminen jäi ainakin allekirjoittaneella vähäiseksi mikä oli todella paska juttu sillä yhdessä ei paljoa ehditty reenaamaan eikä Tuukka ollut paljoa basson kieliä räplännyt ojissa tetsatessaan isänmaan ja kunnian puolesta. Seuraava keikka tulisi vieläpä olemaan tärkeä bändikilpailu Koodissa joka muutenkin oli hippiryhmittymällemme kokematonta maaperää.
Lähtötunnelmat olivat siis tavallista jännemmät mutta silti keikka pitäisi vetää sillä hevin soittaminen on yllättävän kivaa hommaa! Lähdön hetkillä kävin vielä hätäisesti ostamassa itselleni pari ohraista matkajuomaa sekä kävimme Tuukan kanssa kakkukahvilla. Mikäs sen parempaa nostamaan keikkafiilistä! Jännitys kävi koko ajan kovemmaksi mutta onneksi perillä huomasimme hyvän ystävämme, tuon soundin roomalaisen jumalan, KooPeen olevan koko tapahtuman miksaajana. Lämpimien tervehdysten jälkeen KooPee sanoi olevansa harvinaisen onnellinen koska pääsisi ryssimään keikkamme ja kaiken mahdollisuuden jatkoonpääsemisestä. On se vaan hieno mies!
Illan bändianti pyrähti käyntiin ja saisimme kunnian soittaa viimeisenä. Ensimmäisenä soittava Pohjois-Simolainen (Sori oli pakko) Virallinen Systeemi louhi tajun räjäyttävää punkrokkia ja haki yhteyttä yleisöön mitä ei valitettavasti syntynyt. Porukka varmastikkin liian selvinpäin sillä soittohan pojilla toimi. Pienimuotoinen järkytys tosin syntyinen kun huomasimme lavan toisen kitaravahvistimen katoavan bäkkärille Systeemin lopetettua soittonsa. Meille kuitenkin luvattiin kaksi vahvistinta ja kun kahden kitaristin soitosta yhdellä vahvistimella ei tulisi luonnollisesti yhtikäs mitään, pienimuotoinen kaaos oli välttämätön. Onneksi itkumme ja vinkunamme oli sen verran vakuuttavaa että Systeemin kitaristi lupasi lainata komboansa meille. Toisena lavalle asteli Kaino joka meiltä vei sitten viimeisetkin luulot voittamisesta. Soitto oli järkyttävän tarkkaa ja ammattimaista.
Oma settimme sitten ylitti kaikki odotuksemme. Soitto kulki jouhevasti ja yleisö oli IHAN mieletön ja suosionosoitukset toivat melkein tipan linssiin. Saimme myös houkuteltua porukkaa yleisöstä liittymään hauskanpitoon ja hauskaahan he pitivätkin mikä välittyi muusikoihin harvinaisen hyvänä fiiliksenä. Keikan jälkeen fiilis oli lähes sanoinkuvailematon mitä paransi ilmoitus voitosta! Ääniä ropisi meille 31 enemmän kuin toisena tulleelle bändille mikä oli aivan järkytön määrä sillä Koodissa oli about 50 ihmistä. Kunnioitimme kaikkia ennakkoluuloja ja pidimme harvinaisen kosteat juhlinnat fiiliksen ollessa kuin voittajalla ikäänsä!
Haluan vielä kiittää koko bändin puolesta mieletöntä yleisöä sekä eritoten kaikkia teitä jotka äänestivät ja kannustivat meidät jatkoon. Ilman teitä ei tästäkään hommasta olisi tullut mitään.
-Jussi
Anhappa siis kun Jussi setä kerthoopi kun poikhain kans käytihin Koodissa soithelemas sitä raskhasta rokhenrollia!
Tilanne oli tavallista kiperämpi sillä koko kesän aikana reenejä pidettiin kerran (ehkä toisenkin, en muista) ja kokoonpano koki raskaita muutoksia kun saimme kauan kaivatun ikikännisen Tuukan pois Suomen valtion virallisesta miehenteko koulusta. Tämähän tarkoittaa sitä että Hege samettistetsoneineen alkaisi veivaamaan leadkitaraa ja että Teemu keskittyisi vain laulamiseen, yleisön ruoskimiseen yhä hektisimpiin tekoihin livetilanteessa sekä kakkossyntikoitten soittoon josta saisimme harvinaista lisämaustetta muutenkin koskarivetoisiin biiseihin. Bändin venyessä yhä miehisempiin mittoihin valitettavasti treeneissä pyöriminen jäi ainakin allekirjoittaneella vähäiseksi mikä oli todella paska juttu sillä yhdessä ei paljoa ehditty reenaamaan eikä Tuukka ollut paljoa basson kieliä räplännyt ojissa tetsatessaan isänmaan ja kunnian puolesta. Seuraava keikka tulisi vieläpä olemaan tärkeä bändikilpailu Koodissa joka muutenkin oli hippiryhmittymällemme kokematonta maaperää.
Lähtötunnelmat olivat siis tavallista jännemmät mutta silti keikka pitäisi vetää sillä hevin soittaminen on yllättävän kivaa hommaa! Lähdön hetkillä kävin vielä hätäisesti ostamassa itselleni pari ohraista matkajuomaa sekä kävimme Tuukan kanssa kakkukahvilla. Mikäs sen parempaa nostamaan keikkafiilistä! Jännitys kävi koko ajan kovemmaksi mutta onneksi perillä huomasimme hyvän ystävämme, tuon soundin roomalaisen jumalan, KooPeen olevan koko tapahtuman miksaajana. Lämpimien tervehdysten jälkeen KooPee sanoi olevansa harvinaisen onnellinen koska pääsisi ryssimään keikkamme ja kaiken mahdollisuuden jatkoonpääsemisestä. On se vaan hieno mies!
Illan bändianti pyrähti käyntiin ja saisimme kunnian soittaa viimeisenä. Ensimmäisenä soittava Pohjois-Simolainen (Sori oli pakko) Virallinen Systeemi louhi tajun räjäyttävää punkrokkia ja haki yhteyttä yleisöön mitä ei valitettavasti syntynyt. Porukka varmastikkin liian selvinpäin sillä soittohan pojilla toimi. Pienimuotoinen järkytys tosin syntyinen kun huomasimme lavan toisen kitaravahvistimen katoavan bäkkärille Systeemin lopetettua soittonsa. Meille kuitenkin luvattiin kaksi vahvistinta ja kun kahden kitaristin soitosta yhdellä vahvistimella ei tulisi luonnollisesti yhtikäs mitään, pienimuotoinen kaaos oli välttämätön. Onneksi itkumme ja vinkunamme oli sen verran vakuuttavaa että Systeemin kitaristi lupasi lainata komboansa meille. Toisena lavalle asteli Kaino joka meiltä vei sitten viimeisetkin luulot voittamisesta. Soitto oli järkyttävän tarkkaa ja ammattimaista.
Oma settimme sitten ylitti kaikki odotuksemme. Soitto kulki jouhevasti ja yleisö oli IHAN mieletön ja suosionosoitukset toivat melkein tipan linssiin. Saimme myös houkuteltua porukkaa yleisöstä liittymään hauskanpitoon ja hauskaahan he pitivätkin mikä välittyi muusikoihin harvinaisen hyvänä fiiliksenä. Keikan jälkeen fiilis oli lähes sanoinkuvailematon mitä paransi ilmoitus voitosta! Ääniä ropisi meille 31 enemmän kuin toisena tulleelle bändille mikä oli aivan järkytön määrä sillä Koodissa oli about 50 ihmistä. Kunnioitimme kaikkia ennakkoluuloja ja pidimme harvinaisen kosteat juhlinnat fiiliksen ollessa kuin voittajalla ikäänsä!
Haluan vielä kiittää koko bändin puolesta mieletöntä yleisöä sekä eritoten kaikkia teitä jotka äänestivät ja kannustivat meidät jatkoon. Ilman teitä ei tästäkään hommasta olisi tullut mitään.
-Jussi
12. toukokuuta 2008
Jet Shit -08
Ah Tornio, tuo ämpäripäähuumorin mekka ja lannan pääkaupunki. Sinne vei Silent Threnody miesten uusi toiminnantäyteinen seikkailu.
Olisi voinut jättää viemättä.
Eihän siinä mitään, kova juttu päästä ensimmäistä kertaa soittamaan uuteen kaupunkiin ja katselemaan paikallisia alkuasukkaita sekä tutustumaan mielenkiintoiseen uuteen luontoon. Setti oli reenattu hyvin ja sydämellä, fiilis oli hyvä sekä humppajalka vipatti hyvään tahtiin. Lähdimme toveri Cjuzennon kanssa kohti Kemiäkin kaukaisempia pohjoisen kolkkia. Matkaeväinä oli rokkimiesten evästä nro. Uuno eli pinaattikeittoa auf hardboiled eggs. Matkan aikana kuunneltiin irkkupunkkia ja ysärijynkkyä, myöskin useampi "rentoutuspirtelö" tuli kumottua.
Vähän aikaa hurrien keskellä pyörittyämme löydettiin vihdoin Jet Set nimiseen juottolaan. Heti nähtyäni toveri Tzaggisen hän ilmoitti että lava on liioittelematta about pienen soutuveneen kokoinen ja omistaja on pelottava mulkero. Paikalla olivat myös toverit Vajrunen sekä Aholja sekä vierailevana tähtenä jallun tuoksuinen musiikin pioneeri KooPee, joka saisi toimia illan tekniikkavastaavana sekä miksaajana.
Soittoaikahan oli sanottu olevan siinä 00.15 - 01.00 sillä silloinhan sitä porukkaa olisi. No, ystävällinen isäntämme käsitti joustavat aikataulut hieman väärin ja alensi lukuisten kertojen avulla soittoaikamme klo. 23.15:een. Samaisen mestarin mielestä oli myös aiheellista keskeyttää soundcheck useita kertoja "Nyt tulee liian kovaa" sanojen turvin. KooPee kehotti kyseistä mestaria laittamaan hieman pehmentäviä eineksiä kattoon sillä betonihan luonnollisesti tunnetaan hyvistä akustisista ominaisuuksistaan. Vaikka KooPee on jo kypsä mies ja reissannut maailmaa 35 vuotta musiikin merkeissä, oli omistaja sitä mieltä että väärässähän se on. "Se on rumpalissa vika". Oli myös huomaavaista sanoa kesken soundcheckin valmistelun että puolen tunnin päästä pitää olla valmista vaikka aluksi hänen mielestään aikaa oli runsaasti. Kiireesti soundit kuntoon ja vitutusta potemaan bäkkärille (siivouskomero). Lavalla ei sitten todella paljoa heiluttaisi ja minut jemmattiin erikoiseen syvänteeseen PA-kamojen taakse ettei minua varmasti näkyisi. Soundcheckin jälkeen vitutus oli hirveä mutta onneksi KooPee kevensi tilannetta käymällä sanomassa DJ:lle että "Nyt tulee liian kovaa". Humala auttoi myös tilannetta huomattavasti.
Keikka alkoi hyvissä merkeissä. Katsojia laskujen mukaan 8 ja pari muuta onnenonkijaa oli katsomassa Suomen peliä yläkerrassa. Kukapa sitä pöhöttyneitä hippejä jaksaisi katsella. Soitto oli rentoa ja huumorin täyteistä. About koko keikka meni Matiaksen kanssa toisiamme katselemalla ja naureskelemalla. Ajatukset pyörivät akselilla "Piti tämmöinenkin keikka vielä kokea" ja "Tänä iltana kännätään". Piti vielä ihan encorekin riipaista kun yksi känninen hurri sitä mieltä kerta oli.
Keikan jälkeen riipaistiin tuntuvat kännit ja autettiin siinä sivussa KooPeetä kantamaan kamat autoon. Ei voi millään käsittää miten sen ikäinen mies jaksaa kantaa tämmöisiä lasteja! Loppuillasta pelokkaimmat lähtivät Kemiin juhlimaan hurrien kosto pakotteena ja loput rohkeat kohtasivat Tornion yöelämän koetukset ja rikotut lupaukset. Jäätiin rupattelemaan kerrassaan kivojen järkkärityttöjen kanssa ja illasta muodostuikin ihan hauska. Illasta opimme sen verran että sanat "kusipää" ja "mulkku" saivat uuden merkityksen lämpimän isännän ansiosta. Erityiskiitos vielä KooPeelle sinnikkyydestä ja pitkistä hermoista.
Never Again
Olisi voinut jättää viemättä.
Eihän siinä mitään, kova juttu päästä ensimmäistä kertaa soittamaan uuteen kaupunkiin ja katselemaan paikallisia alkuasukkaita sekä tutustumaan mielenkiintoiseen uuteen luontoon. Setti oli reenattu hyvin ja sydämellä, fiilis oli hyvä sekä humppajalka vipatti hyvään tahtiin. Lähdimme toveri Cjuzennon kanssa kohti Kemiäkin kaukaisempia pohjoisen kolkkia. Matkaeväinä oli rokkimiesten evästä nro. Uuno eli pinaattikeittoa auf hardboiled eggs. Matkan aikana kuunneltiin irkkupunkkia ja ysärijynkkyä, myöskin useampi "rentoutuspirtelö" tuli kumottua.
Vähän aikaa hurrien keskellä pyörittyämme löydettiin vihdoin Jet Set nimiseen juottolaan. Heti nähtyäni toveri Tzaggisen hän ilmoitti että lava on liioittelematta about pienen soutuveneen kokoinen ja omistaja on pelottava mulkero. Paikalla olivat myös toverit Vajrunen sekä Aholja sekä vierailevana tähtenä jallun tuoksuinen musiikin pioneeri KooPee, joka saisi toimia illan tekniikkavastaavana sekä miksaajana.
Soittoaikahan oli sanottu olevan siinä 00.15 - 01.00 sillä silloinhan sitä porukkaa olisi. No, ystävällinen isäntämme käsitti joustavat aikataulut hieman väärin ja alensi lukuisten kertojen avulla soittoaikamme klo. 23.15:een. Samaisen mestarin mielestä oli myös aiheellista keskeyttää soundcheck useita kertoja "Nyt tulee liian kovaa" sanojen turvin. KooPee kehotti kyseistä mestaria laittamaan hieman pehmentäviä eineksiä kattoon sillä betonihan luonnollisesti tunnetaan hyvistä akustisista ominaisuuksistaan. Vaikka KooPee on jo kypsä mies ja reissannut maailmaa 35 vuotta musiikin merkeissä, oli omistaja sitä mieltä että väärässähän se on. "Se on rumpalissa vika". Oli myös huomaavaista sanoa kesken soundcheckin valmistelun että puolen tunnin päästä pitää olla valmista vaikka aluksi hänen mielestään aikaa oli runsaasti. Kiireesti soundit kuntoon ja vitutusta potemaan bäkkärille (siivouskomero). Lavalla ei sitten todella paljoa heiluttaisi ja minut jemmattiin erikoiseen syvänteeseen PA-kamojen taakse ettei minua varmasti näkyisi. Soundcheckin jälkeen vitutus oli hirveä mutta onneksi KooPee kevensi tilannetta käymällä sanomassa DJ:lle että "Nyt tulee liian kovaa". Humala auttoi myös tilannetta huomattavasti.
Keikka alkoi hyvissä merkeissä. Katsojia laskujen mukaan 8 ja pari muuta onnenonkijaa oli katsomassa Suomen peliä yläkerrassa. Kukapa sitä pöhöttyneitä hippejä jaksaisi katsella. Soitto oli rentoa ja huumorin täyteistä. About koko keikka meni Matiaksen kanssa toisiamme katselemalla ja naureskelemalla. Ajatukset pyörivät akselilla "Piti tämmöinenkin keikka vielä kokea" ja "Tänä iltana kännätään". Piti vielä ihan encorekin riipaista kun yksi känninen hurri sitä mieltä kerta oli.
Keikan jälkeen riipaistiin tuntuvat kännit ja autettiin siinä sivussa KooPeetä kantamaan kamat autoon. Ei voi millään käsittää miten sen ikäinen mies jaksaa kantaa tämmöisiä lasteja! Loppuillasta pelokkaimmat lähtivät Kemiin juhlimaan hurrien kosto pakotteena ja loput rohkeat kohtasivat Tornion yöelämän koetukset ja rikotut lupaukset. Jäätiin rupattelemaan kerrassaan kivojen järkkärityttöjen kanssa ja illasta muodostuikin ihan hauska. Illasta opimme sen verran että sanat "kusipää" ja "mulkku" saivat uuden merkityksen lämpimän isännän ansiosta. Erityiskiitos vielä KooPeelle sinnikkyydestä ja pitkistä hermoista.
Never Again
18. maaliskuuta 2008
Lumilinnacock -08
Keikka-asetelma: Ulkoilmakeikka pakkasessa sortuvassa kusisesta lumesta koostuvassa "linnassa" ilman viinaa tai rahapalkkiota kello 18.15. Mikä voisi mennä pieleen?
Kaikki sdna.
Jos joskus Silent Threnodyssä ollaan mietiskelty että onko meillä oikeasti mitään edellytyksiä vetäistä tätä keikkaa, se hetki oli nyt. Keikalle kuitenkin lähdettiin kun kerrankin saadaan jakaa melangoottisen melometallin sanomaa nuoremmallekin sukupolvelle viinanhuuruisten pohojoolaesten sijaan. Teemun kanssa käväistiin heti ensitöiksemme hakemassa Alkosta hieman virvokkeita lonkun ja jallun muodossa ja sitten lähdettiin kohti Kemiä rokkihommia polkaisemaan. Kauhukuvia sortuvasta linnasta, pakkasesta ja paukkuvista kielistä maalailtiin luonnollisesti koko matkan pituus eikä se kovin hirveästi jännitystä auttanut.
Heti ensimmäisenä aivopähkinänä hipeille tarjottiin kysymys sisäänpääsystä. Miten helvetissä tänne paikkaan pääsee edes sisälle? Teemu jäi ihastuttamaan paikallista naisväestöä revittelemällä ympyrää birssillään ja itse lähdin kovistelemaan henkilökuntaa mahdollisen sisäänpääsyn mahdollisuudesta. Ratkaisuna visaiseen kysymykseen yritin repiä suljettua porttia auki koko henkilökunnan hämmästykseksi. Matias sitten yhtäkkiä kippailee viereisestä ovesta ja sanoo että "Tästäkin pääsee".
Soundtsekkihommat kävi helposti vaikka jouduttiinkin lopettamaan etuajoissa koska paikalle oli saapumassa lauma rikkaita turisteja ihastelemaan hieman kusesta kellertävää Kemin ylpeyttä. Parit loukkaavat sketsit väännettyämme lähdimme miehisesti juomaan kaakaota ja pelailemaan bilistä Pohjolaan. Soundcheckistä vielä sen verran että meille ilmoitettiin luvattujen lämmityslaitteiden loistavan poissaolollaan. Kuulemma "virta ei riitä". Moro.
Keikka olikin sitten yllätävän mukava olosuhteisiin nähden. Sormet jäätyivät heti toisessa biisissä ja tilutusta se hieman haittaa kun sormet eivät liiku. Teemukin heitti yleisölle hieman standuphuumoria kertoen: "Sormien menevän kaulalla oikeaan paikkaan mutta hieman liian hitaasti". Itse jouduin olosuhteiden pakosta nakkaamaan takin nurkkaan. Ei siksi että oli liian kuuma vaan siksi että hihat tarttuivat koskariständiini kiinni ja ständi lähti sitten liikkumaan pitkin lavaa jään päällä. Huumoria vähän yleisöllekkin. Keikan kohokohdaksi kuitenkin huipentui Hegen uskomaton "rockslide" Matiaksen rumpukorokkeelta. On se aika velikulta.
Keikan loputtua ja viisi metriä keikkapaikan ulkopuolella jallupullo rapsahti auki ja ilta pääsi ns. "uomilleen". Illasta vain sen verran että viina maistui ja Kemin asukkaita "hemmoteltiin" vähintääkin kyseenalaisilla karaoketaidoillaimme. Kiitos ja anteeksi
17. maaliskuuta 2008
Blogihommia
Nonii, nyt ois Silent Threnodylle pistetty blogi pystyyn. Tänne ois tarkotus kirjotella kaikenmoisia kuulumisia aina kun jotain sattuu jollain bändiläisellä mielenpäällä olemaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
