Kalenteri väittää, että tänään ois tuo nimenomainen päivä, joka löytyy meidän toisen demon kannesta. Tuli tässä pari viikkoa sitten kuunneltua kyseinen levy läpi, ja vaikka levy on vaan neljä vuotta vanha, sitä saatto vain ihmetellä miten omituisia ratkaisuja sitä oli sävellyksen ja sovituksen osalta tehny. No sanotuksien osalta kyllä myös.
Tällä hetkellä on kuitenkin viides demo jo työn alla, vaikka edellinen julkaistiin reilu kuukausi sitten. Levy mennään miksaamaan toukokuussa, että siihen mennessä kaiken pitäisi olla nauhalla. Bändin nimen vaihtaminenkin on kovasti harkinnassa, ja todennäköisesti tuleva demo julkaistaan uuden bändin nimen alla. Lisää infoa demon edistymisestä studiopäiväkirjan muodossa aletaan päivittämään kunhan nauhoitukset toden teolla aloitetaan.
perjantai 20. marraskuuta 2009
torstai 13. elokuuta 2009
Reenaus tauolle
"Joka sunnuntai 4-6 tuntia bändiharjoituksia on naapurien häiritsemistä. Haluamme nauttia kesästä. Vai pitääkö panna talo myyntiin ... "
Oliski niin hyvä kunto että edes neljä tuntia jaksais yhtenä päivänä huutaa :) Voihan sitä tietennii pohtia että onko se nyt paras foorumi tuoda murheensa esille liiotellen sanomalehden tekstarit-osiossa, mutta kohteliaisuudesta jätetään nyt bänditreenit toistaseksi väliin, ja vaihdetaan autotallin matot parempiin äänieristeisiin, ennen ku homma jatkuu. Noh, viis vuottaha sitä ehdittiin säännöllisesti soittaa ennen ku jotakuta alkoi noin kovasti ärsyttää. Ja iso kiitos naapureille, jotka on treenipäivinä jopa käyny asiallisesti juttelemassa, kuuntelemassa tai kannustamassa. Ja kyllä siellä kaikista naapureista tai heidän eläimistään lähtee erilaista mökää se sama kaks tuntia viikossa, me sentään soitetaan musiikkia :)
Oliski niin hyvä kunto että edes neljä tuntia jaksais yhtenä päivänä huutaa :) Voihan sitä tietennii pohtia että onko se nyt paras foorumi tuoda murheensa esille liiotellen sanomalehden tekstarit-osiossa, mutta kohteliaisuudesta jätetään nyt bänditreenit toistaseksi väliin, ja vaihdetaan autotallin matot parempiin äänieristeisiin, ennen ku homma jatkuu. Noh, viis vuottaha sitä ehdittiin säännöllisesti soittaa ennen ku jotakuta alkoi noin kovasti ärsyttää. Ja iso kiitos naapureille, jotka on treenipäivinä jopa käyny asiallisesti juttelemassa, kuuntelemassa tai kannustamassa. Ja kyllä siellä kaikista naapureista tai heidän eläimistään lähtee erilaista mökää se sama kaks tuntia viikossa, me sentään soitetaan musiikkia :)
keskiviikko 12. elokuuta 2009
ST valloittaa Oulun
Ahaaaa. Vihdoin se meikäläinenki pääsi tänne sitten kirjautumaan sekä sepittään niitä sun näitä puuta sun heinää. Eli päivänä 5.8.2009, keskiviikkona, Oulun Hevimestassa soitti joku poppoo nimeltään Silent Threnody, hetkinen, eli me, jeah. Siinä keskiviikkona ku koirien juoksuttamiselta kerkesin lähärin täältä Kemin suuresta ja mahtavasta central parkista kohti Bronxia hakemaan pakua lainaan notta saadaan meikä, rummut, KooPee, tuo Kemin miksausmaailman Ron Jeremy(näyttääki vielä kaiken lisäks samalta) sekä Joni ja hänen kultamussukat, eli kitarat. Eihän tuollaiseen pieneen hätspäkki volvoon oikein mitään muuta mahdu ku, no, ei mitään. Siitä KooPeen hallin edestä sitten starttasimme kohti Uleoporia. Paikalle saavuttuamme huomasimme olevamme lähes eksyksissä, suunnan tiesimme muttemme että miten sinne prkl pääsee, noh huonolla sekä hyvällä tuurilla päädyimme mestan takapihalle ovenavaajaa sekä muita poikia odottamaan. Heikkihän nimittäin oli tunnetusti jo paikalla puskaradio huutaen ja röökiä vetäen....humpparunkkari......Siinä sitten kamoja sisälle ja poijat kasaamaan. Kasattuamme kamat ja KooPeen taisteltua mikauspöydän, equhässäköiden sekä oman egonsa kanssa pääsimme loppujen lopuksi vetämään chekkiä. Syy kyseiseen viivästelyyn, tai siis siihen että miksi checkin aloittamisessa meni niiiiiiiiiiin pirun kauan löytyy miksauspöydän alta; olivat sitten perkele poijat menny piilottamaan jonku masterEQ räkin sinne paikan pimeimpään nurkkaan sekä ajaneet sen tähän pöytään kiinni ihan päin vtua. Itsehän en oikein ymmärtäny mistä oli kyse mutta Hege ja KooPee kyllä ymmärsivät toisiaan : "Nii kato täällä o tää xz-74 eQ masterplan to valloittaa maailma, ajetaan se tosta mersu fiat opel, 46.545, beta kautta..." jne jne. Mutta takaisin asiaan. Eli keikkaan, eiku shittii...CHECKIIN! Niin. Checkissä soitto rullas ja huumori kukoisti, mutta keikalla meininki oli aivan erilainen......soitto rullas, kulki, räjähteli, ylipäätänsä meni hvetin hyvin, huumori kukoisti, vitsejä veisteltiin, sketsejä louhittiin ja porukka naaaatiskeli, kuten myös allekirjoittanut. Siinäpä sitten pojat alko vetämään kaksinkäsin freedrink lipuila olutta, siideriä yms yms, itsehän olin kuskina, prklstanavtuveti!!!! Noh, iltahan meni trendikkäästi, Säkkinen kiljuu mestan tyhjäksi, KooPee keskusteli henkeviä aivan random tyyppien kanssa mutta kaikesta tästä riippumatta saimme ison kiitoksen mestan porukalta! Siinäpä sitten KooPeen kans startattiin Kemiä kohti, Heikki kyydissä joka piti heittää kotiin, jonnekki kaijonharjuun tai jonnekki, en minä Oulunseutua tunne, yliopiston lähelle! Saatiin Heikki turvallisesti kotio joten matka moottoritielle suunnattiin! Sieltäpä sitten motarin jälkeen Opel Vivaro pakettiauton kojhelauthaan pamahti STOP valo, sekä joku toinen merkki jonka sisällä luki STOP! Tietenkään autossa ei kaikki kunnossa, hieman vtutti ku laina-auto kyseessä ja jos ei vikaa saataisi korjattua tämä poika kusessa. P-paikalle saavuttuamme huomasimme tuon loistokkaan Ron Jeremyn kanssa notta Opel savuttaa normaalia enemmän (keheheheehhe), konepelti auki ja vikaa etsimään. Muutaman minuutin etsiskelyn jälkeen huomasimme että jäähdytin nesteitä ei enää ole vaan ne on auton moottorinpäällä kaikki! Ja eiku nestettä lisäämään! Mutta hetkonen, eihän meillä tietenkään tullut mieleen että me tarvittaisiin jonkinnäköistä pulloa yms astiaa veden kantamiseen. Siinä jo hetken kirottuamme muistin että omassa telinekassissa on pari juomapulloa! Wupdiduuu! Eli letkua tarkistamaan ja reikähän sieltä löytyi. Kirurgin tasaisin käsin KooPee suoritti hyvin hyvin vaativan siirronnaisleikkauksen että saimme rikkinäisen kohan letkusta pois ja liitettyä ehjää osaa takaisin omalle paikalleen. Matka kohti Kemiä siis pääsi jatkumaan. En tiedä miten pojilla Oulun suunnalla meni loppuilta/aamu mutta KooPeen kanssa saavuimme Kemiin n. 05.37, meikä poika koirien lenkittämisen jälkeen nukkumassa klo 06.57. Sen pituinen loru se, ehkäpä Jay-Z, Jussi siis kirjoitteleepi sitten Oulunpoiijjjaan näkemyksen kyseisestä keikasta. Niin ja se jäi mainitsematta että Oulun Hevimestan vieressä olevasta pitseriasta saa hyviä pitsoja!!! :D
Kiitos, kumarrus ja kuittaus
-matias-
Kiitos, kumarrus ja kuittaus
-matias-
torstai 9. huhtikuuta 2009
Pyörätien vartija -saaga jatkuu
Olinpas taas tässä torstai iltana kävelemässä samalla pyörätiellä, jolla aikaisemmin mainitsemani kohtaaminen tapahtui (blogi 16. joulukuuta 2008). Näin kun auto kääntyi pyörätielle oikaistaakseen huiman sadan metrin verran matkaansa verrattuna autotien kautta ajamiseen, vaikka pyörätiellä oli kaksi koiraa ja kaksi ihmistä. Meikäläiselle iski taas kauhia pakonomanen tarve olla nätisti väistämättä autoa pyörätien sivuun, vaan sen sijaan antaa hiukan liikenneohjausta :) Nnoh, meikähän alko saman tien viittomaan, että oleppa hyvä ja käännä auto. Parinkymmenen metrin päähän päästyään auton vänkärin ovi aukesi ja sisältä kuului ihana tervehdys: "Mulkku!". Tämä siis kahteen kertaan. Käänsin heille selkäni ja jatkoin hitaasti matkaa. Tämän jälkeen auto ajoi taakseni, ja pelkääjän paikalla istunut mies astui autosta huojuen ulos."Painu v*****n!" hän huusi kolmen sekunnin välein vajaan minuutin ajan. Yritin siinä vielä asiallisesti selittää että seurue on pyörätiellä, ja auto tulisi kääntää takaisin. Kohta alkoi nainen ratin takaa huutaa, että aloin valittaan väärille ihmisille. Mies uhkasi tässä vaiheessa hakea peräkontista rengasraudan ja tulla sillä meikäläisen pään hakkaamaan. Huomasin auton takapenkillä istuvat lapset,ja heitä kävi kyllä sääliksi. Katsoin paremmaksi jatkaa matkaani hitaasti pois pyörätieltä. Lieköpä illan Kärppä-tappio saanut vanhemmat hiukan pois tolaltaan. Sain lopulta pitää henkeni, ja seikkailuni pyörätien vartijana saavat jatkua!
tiistai 17. helmikuuta 2009
Luokkaretki Leville
Tuskaa, huumoriarvoltaan kyseenalaisia sketsejä, sahtia sekä SM-naamioita eli perus keikkareissu sirkukselta nimeltä Silent Threnody.
Hippien ja heidän epäonnisten vaimokkeidensa lähtö tapahtui jo aikaisten aamulla. Aamukahdeksalta herääminen on näissä porukoissa jo sinänsä saavutus mikä huomattiin edeltävissä treeneissä Teemun anoessa tippa linssissä lähtöaikaa siirrettäväksi kello kymmeneen mutta vetoomus hylättiin naurun ja pilkan kera. Basismin jalon taidon uudestaan armeijan jälkeen oppinut Tuukka tuli hakemaan allekirjoittanutta ja allekirjoittaneen parempaa puoliskoa ja matkan teko alkoi. Suunnitelmissa oli edetä kohti Torniota ja hakea kyytiin Heikki, Heikin parempi puolisko sekä Heikin kitaristisupervoimien todellinen lähde, eli samettistetsoni. Mukaan tarttui myös Hegen koululta "lainaama" Randallin vahvistin sekä liioiteltu määrä kitaroita. Tuukan Fordin jousitukset olivat kovilla jo muutenkin mutta kun takapenkille saatiin vielä Heikki yhä läsnä olevine joulukiloineen, oli etovetoisella farmarilla mäkien nouseminen aika tuskaa.
Leville kuitenkin päästiin suhteellisen ajoissa ja totesimme paikan kustantamat mökit hyviksi. Hippejä kohdeltiin muutenkin kuin kuninkaita, sillä mökkien lisäksi meille kustannettiin ruokaa sekä bäkkärivirvokkeita enemmän kuin kylliksi. Lisäksi saisimme vielä liput seuraavan päivän koitokseen eli Mokoman, Blaken ja The Winylsin keikoille. Aika juhlaa! Saimme kyseenalaisen kunnian soittaa ensimmäisinä perjantaina ja soundcheckimme olisi viimeisenä heti The Winylsin jälkeen. Check meni hyvin ja miksaajat loihtivat meille aivan mielettömät soundit jonka jälkeen päästiinkin itse asiaan eli ramppikuumeen potemiseen. Puhun ainakin omasta puolestani sillä jännitys oli jopa meikäläiselle melkein ylitsepääsemätöntä. Onneksi ystäväni von Carlsberg auttoi asiassa.
Itse keikka ei koko miehistöämme miellyttänyt sillä Heikki onnistui tuhoamaan Randallinsa liialla rokkaamisella lavalla. Tätä seurasi luonnollisesti pitkä ja epämiellyttävä tauko johon ensin ajattelimme lääkkeeksi Tuukan standup esitystä, mutta hylkäsimme idean muistaessamme Tuukan edellisen shown Hullussa Pohjolassa tekniikan pettäessä. Vahvistin hajosi juuri puolessavälissä settiä ja laimensi soittoniekkojen tunnelmaa aika pahasti. Kuitenkin viimeisenä biisinä soitettu The Witch sytytti yleisön ja veti tanssilattian täyteen humppaavista keski-ikäisistä, mikä olisi muissa piireissä aika huolestuttavaa.
Shown jälkeen kaapillinen bäkkärivirvokkeita katosi varmasti noin vartissa minkä jälkeen lähdimme kärttämään tiskiltä lisää ja katsomaan samalla The Winylsin keikkaa. Loppu-ilta menikin juodessa ja naurattaessa Herra Ylpön soittajia sekä The Winylsin rokkareita sketsihuumorilla.
Seuraava päivä valkeni harvinaisen hämärästi ja aiemmin sovituista kuvioista kiinnipitäen kaljat aukaistiin puoli tuntia heräämisen jälkeen. Krapula oli tosiasia ja varsinkin Heikki oli edelleen aikalailla pellit kiinni joten autoimme miestä lonkulla. Seuraava päivä lähtikin aikalailla totaalisen käsistä koko ryhmällä ja kyllä tyttöjä kävi sääliksi kun tällaista apinalaumaa joutuivat katsomaan mutta tämä on sitä Rock and Rollia. Tämä ei tosin ollut kovin pätevä selitys sikailuillemme ainakaan tyttöjen mielestä. Illalla itse en ehtinyt oikeastaan juoda kaljaa sillä onnistuin tuhoamaan litran vodkapullon ja useamman litran appelsiinimehua (vodka+appelsiinimehu = sahti) mikä selittäneekin loppu-öisen kuntoni. Keikoista sen verran että Mokoma oli taas juuri niin mahtava kuten aina ja muistoksi sain nyrkin kokoisen mustelman perseeseeni ja vääntyneen polven epäarvostetusta pittitoiminnastani. Ehdin Annalan Markon kanssakin keikan jälkeen rupattelemaan ja kyselemään mäntistön kuulumisia. Onneksi Matias ei ollut ottanut mäyräkoiran kuorista kehittelemäämme SM-maskia naamallensa areenalle vaikka tällainenkin älynvälähdys mielessämme kävi.
Takaisin mennessä matka ei ollut kovin hulvaton vaan lähinnä uskomattoman hidas krapulasta johtuen. Miehistö oli hiljaista ja hidasta niin älyllisesti kuin fyysisestikkin, mitä todisti Tuukka jättämällä sormensa Fordin oven väliin. Sormet kuitenkin onneksi pysyivät suhteellisen hyvin paikoillaan ja matka jatkui kohti uusia seikkailuja ja vanhoja naamoja.
Hippien ja heidän epäonnisten vaimokkeidensa lähtö tapahtui jo aikaisten aamulla. Aamukahdeksalta herääminen on näissä porukoissa jo sinänsä saavutus mikä huomattiin edeltävissä treeneissä Teemun anoessa tippa linssissä lähtöaikaa siirrettäväksi kello kymmeneen mutta vetoomus hylättiin naurun ja pilkan kera. Basismin jalon taidon uudestaan armeijan jälkeen oppinut Tuukka tuli hakemaan allekirjoittanutta ja allekirjoittaneen parempaa puoliskoa ja matkan teko alkoi. Suunnitelmissa oli edetä kohti Torniota ja hakea kyytiin Heikki, Heikin parempi puolisko sekä Heikin kitaristisupervoimien todellinen lähde, eli samettistetsoni. Mukaan tarttui myös Hegen koululta "lainaama" Randallin vahvistin sekä liioiteltu määrä kitaroita. Tuukan Fordin jousitukset olivat kovilla jo muutenkin mutta kun takapenkille saatiin vielä Heikki yhä läsnä olevine joulukiloineen, oli etovetoisella farmarilla mäkien nouseminen aika tuskaa.
Leville kuitenkin päästiin suhteellisen ajoissa ja totesimme paikan kustantamat mökit hyviksi. Hippejä kohdeltiin muutenkin kuin kuninkaita, sillä mökkien lisäksi meille kustannettiin ruokaa sekä bäkkärivirvokkeita enemmän kuin kylliksi. Lisäksi saisimme vielä liput seuraavan päivän koitokseen eli Mokoman, Blaken ja The Winylsin keikoille. Aika juhlaa! Saimme kyseenalaisen kunnian soittaa ensimmäisinä perjantaina ja soundcheckimme olisi viimeisenä heti The Winylsin jälkeen. Check meni hyvin ja miksaajat loihtivat meille aivan mielettömät soundit jonka jälkeen päästiinkin itse asiaan eli ramppikuumeen potemiseen. Puhun ainakin omasta puolestani sillä jännitys oli jopa meikäläiselle melkein ylitsepääsemätöntä. Onneksi ystäväni von Carlsberg auttoi asiassa.
Itse keikka ei koko miehistöämme miellyttänyt sillä Heikki onnistui tuhoamaan Randallinsa liialla rokkaamisella lavalla. Tätä seurasi luonnollisesti pitkä ja epämiellyttävä tauko johon ensin ajattelimme lääkkeeksi Tuukan standup esitystä, mutta hylkäsimme idean muistaessamme Tuukan edellisen shown Hullussa Pohjolassa tekniikan pettäessä. Vahvistin hajosi juuri puolessavälissä settiä ja laimensi soittoniekkojen tunnelmaa aika pahasti. Kuitenkin viimeisenä biisinä soitettu The Witch sytytti yleisön ja veti tanssilattian täyteen humppaavista keski-ikäisistä, mikä olisi muissa piireissä aika huolestuttavaa.
Shown jälkeen kaapillinen bäkkärivirvokkeita katosi varmasti noin vartissa minkä jälkeen lähdimme kärttämään tiskiltä lisää ja katsomaan samalla The Winylsin keikkaa. Loppu-ilta menikin juodessa ja naurattaessa Herra Ylpön soittajia sekä The Winylsin rokkareita sketsihuumorilla.
Seuraava päivä valkeni harvinaisen hämärästi ja aiemmin sovituista kuvioista kiinnipitäen kaljat aukaistiin puoli tuntia heräämisen jälkeen. Krapula oli tosiasia ja varsinkin Heikki oli edelleen aikalailla pellit kiinni joten autoimme miestä lonkulla. Seuraava päivä lähtikin aikalailla totaalisen käsistä koko ryhmällä ja kyllä tyttöjä kävi sääliksi kun tällaista apinalaumaa joutuivat katsomaan mutta tämä on sitä Rock and Rollia. Tämä ei tosin ollut kovin pätevä selitys sikailuillemme ainakaan tyttöjen mielestä. Illalla itse en ehtinyt oikeastaan juoda kaljaa sillä onnistuin tuhoamaan litran vodkapullon ja useamman litran appelsiinimehua (vodka+appelsiinimehu = sahti) mikä selittäneekin loppu-öisen kuntoni. Keikoista sen verran että Mokoma oli taas juuri niin mahtava kuten aina ja muistoksi sain nyrkin kokoisen mustelman perseeseeni ja vääntyneen polven epäarvostetusta pittitoiminnastani. Ehdin Annalan Markon kanssakin keikan jälkeen rupattelemaan ja kyselemään mäntistön kuulumisia. Onneksi Matias ei ollut ottanut mäyräkoiran kuorista kehittelemäämme SM-maskia naamallensa areenalle vaikka tällainenkin älynvälähdys mielessämme kävi.
Takaisin mennessä matka ei ollut kovin hulvaton vaan lähinnä uskomattoman hidas krapulasta johtuen. Miehistö oli hiljaista ja hidasta niin älyllisesti kuin fyysisestikkin, mitä todisti Tuukka jättämällä sormensa Fordin oven väliin. Sormet kuitenkin onneksi pysyivät suhteellisen hyvin paikoillaan ja matka jatkui kohti uusia seikkailuja ja vanhoja naamoja.
tiistai 16. joulukuuta 2008
Aamupäivän piristys
Joskus on piristävää pitää kiinni periaatteesta. Tänään olin aamupäivällä käyttämässä koiria kävelyllä, kun yhtäkkiä tumma auto käänty pyörätielle, aiko vissiin ajaa meikän läpi. Noh, meikähän siinä nohevana vaan viitto että käännäppä auto sinne mistä tulitki, se kun puoliksi oli vielä autotiellä. Aikansa hän siinä odotteli kun meikä seisoskeli tiellä koirien kans ja odottelin että ne sais kökkimisensä suoritettua. Hän avas sitten ikkunan ja kävin sanomassa että älä hyvä ihminen pyörätiellä ajele. Noh, hän ei kuulemma muuta kautta osannut ajaa. Opastin sitten neitiä että peruutappa kaks metriä takas autotielle, aja siihen suuntaan mihin olit menossaki ja käänny seuraavasta vasemmalle niin pääset samaan paikkaan ku pyörätien läpi. Siinä vaiheessa alko neidiltä meneen hermo ja katoin paremmaksi olla välittämättä hänestä. Käveleskelin pyörätiellä hitaasti etiö päin ja Audi körröötti metrin päässä takana samaa vauhtia. Yllättävän kauan se sitäki jakso tehdä. Sen jälkee se ilmeisesti ajatteli että kasarifarkku-Audissa on hyvät maasto-ominaisuudet, tai että se on vaan metrin levynen kun meikäläisen ohi koitti mennä puoleksi ojan puolelta. Mun jalakaa vastehan se vaan koitti ajaa. Sillon piti käyä sanomassa neitille että eihän näin saa tehdä. Sain kuulla että olen kuulemma vammainen ja minun pitäisi mennä sairaalaan :) tämän jälkeen romanineitonen kaahasi - tai no, painoi kovasti kaasua - peruuttaen pois paikalta ja nätisti kiersi aiemmin opastamaani reittiä. Ja meikäläinen otti pirullisen leveän hymyn ja piilotti sarvet pipon alle.
sunnuntai 14. syyskuuta 2008
Pänd Tshällintsh
Rakas päiväkirja, anteeksi etten ole kirjoittanut sinulle pitkään aikaan. Lepytän sinua siis seuraavalla jutulla josta ei puutu kiperiä tilanteita eikä B-luokan huumoria.
Anhappa siis kun Jussi setä kerthoopi kun poikhain kans käytihin Koodissa soithelemas sitä raskhasta rokhenrollia!
Tilanne oli tavallista kiperämpi sillä koko kesän aikana reenejä pidettiin kerran (ehkä toisenkin, en muista) ja kokoonpano koki raskaita muutoksia kun saimme kauan kaivatun ikikännisen Tuukan pois Suomen valtion virallisesta miehenteko koulusta. Tämähän tarkoittaa sitä että Hege samettistetsoneineen alkaisi veivaamaan leadkitaraa ja että Teemu keskittyisi vain laulamiseen, yleisön ruoskimiseen yhä hektisimpiin tekoihin livetilanteessa sekä kakkossyntikoitten soittoon josta saisimme harvinaista lisämaustetta muutenkin koskarivetoisiin biiseihin. Bändin venyessä yhä miehisempiin mittoihin valitettavasti treeneissä pyöriminen jäi ainakin allekirjoittaneella vähäiseksi mikä oli todella paska juttu sillä yhdessä ei paljoa ehditty reenaamaan eikä Tuukka ollut paljoa basson kieliä räplännyt ojissa tetsatessaan isänmaan ja kunnian puolesta. Seuraava keikka tulisi vieläpä olemaan tärkeä bändikilpailu Koodissa joka muutenkin oli hippiryhmittymällemme kokematonta maaperää.
Lähtötunnelmat olivat siis tavallista jännemmät mutta silti keikka pitäisi vetää sillä hevin soittaminen on yllättävän kivaa hommaa! Lähdön hetkillä kävin vielä hätäisesti ostamassa itselleni pari ohraista matkajuomaa sekä kävimme Tuukan kanssa kakkukahvilla. Mikäs sen parempaa nostamaan keikkafiilistä! Jännitys kävi koko ajan kovemmaksi mutta onneksi perillä huomasimme hyvän ystävämme, tuon soundin roomalaisen jumalan, KooPeen olevan koko tapahtuman miksaajana. Lämpimien tervehdysten jälkeen KooPee sanoi olevansa harvinaisen onnellinen koska pääsisi ryssimään keikkamme ja kaiken mahdollisuuden jatkoonpääsemisestä. On se vaan hieno mies!
Illan bändianti pyrähti käyntiin ja saisimme kunnian soittaa viimeisenä. Ensimmäisenä soittava Pohjois-Simolainen (Sori oli pakko) Virallinen Systeemi louhi tajun räjäyttävää punkrokkia ja haki yhteyttä yleisöön mitä ei valitettavasti syntynyt. Porukka varmastikkin liian selvinpäin sillä soittohan pojilla toimi. Pienimuotoinen järkytys tosin syntyinen kun huomasimme lavan toisen kitaravahvistimen katoavan bäkkärille Systeemin lopetettua soittonsa. Meille kuitenkin luvattiin kaksi vahvistinta ja kun kahden kitaristin soitosta yhdellä vahvistimella ei tulisi luonnollisesti yhtikäs mitään, pienimuotoinen kaaos oli välttämätön. Onneksi itkumme ja vinkunamme oli sen verran vakuuttavaa että Systeemin kitaristi lupasi lainata komboansa meille. Toisena lavalle asteli Kaino joka meiltä vei sitten viimeisetkin luulot voittamisesta. Soitto oli järkyttävän tarkkaa ja ammattimaista.
Oma settimme sitten ylitti kaikki odotuksemme. Soitto kulki jouhevasti ja yleisö oli IHAN mieletön ja suosionosoitukset toivat melkein tipan linssiin. Saimme myös houkuteltua porukkaa yleisöstä liittymään hauskanpitoon ja hauskaahan he pitivätkin mikä välittyi muusikoihin harvinaisen hyvänä fiiliksenä. Keikan jälkeen fiilis oli lähes sanoinkuvailematon mitä paransi ilmoitus voitosta! Ääniä ropisi meille 31 enemmän kuin toisena tulleelle bändille mikä oli aivan järkytön määrä sillä Koodissa oli about 50 ihmistä. Kunnioitimme kaikkia ennakkoluuloja ja pidimme harvinaisen kosteat juhlinnat fiiliksen ollessa kuin voittajalla ikäänsä!
Haluan vielä kiittää koko bändin puolesta mieletöntä yleisöä sekä eritoten kaikkia teitä jotka äänestivät ja kannustivat meidät jatkoon. Ilman teitä ei tästäkään hommasta olisi tullut mitään.
-Jussi
Anhappa siis kun Jussi setä kerthoopi kun poikhain kans käytihin Koodissa soithelemas sitä raskhasta rokhenrollia!
Tilanne oli tavallista kiperämpi sillä koko kesän aikana reenejä pidettiin kerran (ehkä toisenkin, en muista) ja kokoonpano koki raskaita muutoksia kun saimme kauan kaivatun ikikännisen Tuukan pois Suomen valtion virallisesta miehenteko koulusta. Tämähän tarkoittaa sitä että Hege samettistetsoneineen alkaisi veivaamaan leadkitaraa ja että Teemu keskittyisi vain laulamiseen, yleisön ruoskimiseen yhä hektisimpiin tekoihin livetilanteessa sekä kakkossyntikoitten soittoon josta saisimme harvinaista lisämaustetta muutenkin koskarivetoisiin biiseihin. Bändin venyessä yhä miehisempiin mittoihin valitettavasti treeneissä pyöriminen jäi ainakin allekirjoittaneella vähäiseksi mikä oli todella paska juttu sillä yhdessä ei paljoa ehditty reenaamaan eikä Tuukka ollut paljoa basson kieliä räplännyt ojissa tetsatessaan isänmaan ja kunnian puolesta. Seuraava keikka tulisi vieläpä olemaan tärkeä bändikilpailu Koodissa joka muutenkin oli hippiryhmittymällemme kokematonta maaperää.
Lähtötunnelmat olivat siis tavallista jännemmät mutta silti keikka pitäisi vetää sillä hevin soittaminen on yllättävän kivaa hommaa! Lähdön hetkillä kävin vielä hätäisesti ostamassa itselleni pari ohraista matkajuomaa sekä kävimme Tuukan kanssa kakkukahvilla. Mikäs sen parempaa nostamaan keikkafiilistä! Jännitys kävi koko ajan kovemmaksi mutta onneksi perillä huomasimme hyvän ystävämme, tuon soundin roomalaisen jumalan, KooPeen olevan koko tapahtuman miksaajana. Lämpimien tervehdysten jälkeen KooPee sanoi olevansa harvinaisen onnellinen koska pääsisi ryssimään keikkamme ja kaiken mahdollisuuden jatkoonpääsemisestä. On se vaan hieno mies!
Illan bändianti pyrähti käyntiin ja saisimme kunnian soittaa viimeisenä. Ensimmäisenä soittava Pohjois-Simolainen (Sori oli pakko) Virallinen Systeemi louhi tajun räjäyttävää punkrokkia ja haki yhteyttä yleisöön mitä ei valitettavasti syntynyt. Porukka varmastikkin liian selvinpäin sillä soittohan pojilla toimi. Pienimuotoinen järkytys tosin syntyinen kun huomasimme lavan toisen kitaravahvistimen katoavan bäkkärille Systeemin lopetettua soittonsa. Meille kuitenkin luvattiin kaksi vahvistinta ja kun kahden kitaristin soitosta yhdellä vahvistimella ei tulisi luonnollisesti yhtikäs mitään, pienimuotoinen kaaos oli välttämätön. Onneksi itkumme ja vinkunamme oli sen verran vakuuttavaa että Systeemin kitaristi lupasi lainata komboansa meille. Toisena lavalle asteli Kaino joka meiltä vei sitten viimeisetkin luulot voittamisesta. Soitto oli järkyttävän tarkkaa ja ammattimaista.
Oma settimme sitten ylitti kaikki odotuksemme. Soitto kulki jouhevasti ja yleisö oli IHAN mieletön ja suosionosoitukset toivat melkein tipan linssiin. Saimme myös houkuteltua porukkaa yleisöstä liittymään hauskanpitoon ja hauskaahan he pitivätkin mikä välittyi muusikoihin harvinaisen hyvänä fiiliksenä. Keikan jälkeen fiilis oli lähes sanoinkuvailematon mitä paransi ilmoitus voitosta! Ääniä ropisi meille 31 enemmän kuin toisena tulleelle bändille mikä oli aivan järkytön määrä sillä Koodissa oli about 50 ihmistä. Kunnioitimme kaikkia ennakkoluuloja ja pidimme harvinaisen kosteat juhlinnat fiiliksen ollessa kuin voittajalla ikäänsä!
Haluan vielä kiittää koko bändin puolesta mieletöntä yleisöä sekä eritoten kaikkia teitä jotka äänestivät ja kannustivat meidät jatkoon. Ilman teitä ei tästäkään hommasta olisi tullut mitään.
-Jussi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
