Luokkaretki Leville

Tuskaa, huumoriarvoltaan kyseenalaisia sketsejä, sahtia sekä SM-naamioita eli perus keikkareissu sirkukselta nimeltä Silent Threnody.

Hippien ja heidän epäonnisten vaimokkeidensa lähtö tapahtui jo aikaisten aamulla. Aamukahdeksalta herääminen on näissä porukoissa jo sinänsä saavutus mikä huomattiin edeltävissä treeneissä Teemun anoessa tippa linssissä lähtöaikaa siirrettäväksi kello kymmeneen mutta vetoomus hylättiin naurun ja pilkan kera. Basismin jalon taidon uudestaan armeijan jälkeen oppinut Tuukka tuli hakemaan allekirjoittanutta ja allekirjoittaneen parempaa puoliskoa ja matkan teko alkoi. Suunnitelmissa oli edetä kohti Torniota ja hakea kyytiin Heikki, Heikin parempi puolisko sekä Heikin kitaristisupervoimien todellinen lähde, eli samettistetsoni. Mukaan tarttui myös Hegen koululta "lainaama" Randallin vahvistin sekä liioiteltu määrä kitaroita. Tuukan Fordin jousitukset olivat kovilla jo muutenkin mutta kun takapenkille saatiin vielä Heikki yhä läsnä olevine joulukiloineen, oli etovetoisella farmarilla mäkien nouseminen aika tuskaa.

Leville kuitenkin päästiin suhteellisen ajoissa ja totesimme paikan kustantamat mökit hyviksi. Hippejä kohdeltiin muutenkin kuin kuninkaita, sillä mökkien lisäksi meille kustannettiin ruokaa sekä bäkkärivirvokkeita enemmän kuin kylliksi. Lisäksi saisimme vielä liput seuraavan päivän koitokseen eli Mokoman, Blaken ja The Winylsin keikoille. Aika juhlaa! Saimme kyseenalaisen kunnian soittaa ensimmäisinä perjantaina ja soundcheckimme olisi viimeisenä heti The Winylsin jälkeen. Check meni hyvin ja miksaajat loihtivat meille aivan mielettömät soundit jonka jälkeen päästiinkin itse asiaan eli ramppikuumeen potemiseen. Puhun ainakin omasta puolestani sillä jännitys oli jopa meikäläiselle melkein ylitsepääsemätöntä. Onneksi ystäväni von Carlsberg auttoi asiassa.

Itse keikka ei koko miehistöämme miellyttänyt sillä Heikki onnistui tuhoamaan Randallinsa liialla rokkaamisella lavalla. Tätä seurasi luonnollisesti pitkä ja epämiellyttävä tauko johon ensin ajattelimme lääkkeeksi Tuukan standup esitystä, mutta hylkäsimme idean muistaessamme Tuukan edellisen shown Hullussa Pohjolassa tekniikan pettäessä. Vahvistin hajosi juuri puolessavälissä settiä ja laimensi soittoniekkojen tunnelmaa aika pahasti. Kuitenkin viimeisenä biisinä soitettu The Witch sytytti yleisön ja veti tanssilattian täyteen humppaavista keski-ikäisistä, mikä olisi muissa piireissä aika huolestuttavaa.

Shown jälkeen kaapillinen bäkkärivirvokkeita katosi varmasti noin vartissa minkä jälkeen lähdimme kärttämään tiskiltä lisää ja katsomaan samalla The Winylsin keikkaa. Loppu-ilta menikin juodessa ja naurattaessa Herra Ylpön soittajia sekä The Winylsin rokkareita sketsihuumorilla.

Seuraava päivä valkeni harvinaisen hämärästi ja aiemmin sovituista kuvioista kiinnipitäen kaljat aukaistiin puoli tuntia heräämisen jälkeen. Krapula oli tosiasia ja varsinkin Heikki oli edelleen aikalailla pellit kiinni joten autoimme miestä lonkulla. Seuraava päivä lähtikin aikalailla totaalisen käsistä koko ryhmällä ja kyllä tyttöjä kävi sääliksi kun tällaista apinalaumaa joutuivat katsomaan mutta tämä on sitä Rock and Rollia. Tämä ei tosin ollut kovin pätevä selitys sikailuillemme ainakaan tyttöjen mielestä. Illalla itse en ehtinyt oikeastaan juoda kaljaa sillä onnistuin tuhoamaan litran vodkapullon ja useamman litran appelsiinimehua (vodka+appelsiinimehu = sahti) mikä selittäneekin loppu-öisen kuntoni. Keikoista sen verran että Mokoma oli taas juuri niin mahtava kuten aina ja muistoksi sain nyrkin kokoisen mustelman perseeseeni ja vääntyneen polven epäarvostetusta pittitoiminnastani. Ehdin Annalan Markon kanssakin keikan jälkeen rupattelemaan ja kyselemään mäntistön kuulumisia. Onneksi Matias ei ollut ottanut mäyräkoiran kuorista kehittelemäämme SM-maskia naamallensa areenalle vaikka tällainenkin älynvälähdys mielessämme kävi.

Takaisin mennessä matka ei ollut kovin hulvaton vaan lähinnä uskomattoman hidas krapulasta johtuen. Miehistö oli hiljaista ja hidasta niin älyllisesti kuin fyysisestikkin, mitä todisti Tuukka jättämällä sormensa Fordin oven väliin. Sormet kuitenkin onneksi pysyivät suhteellisen hyvin paikoillaan ja matka jatkui kohti uusia seikkailuja ja vanhoja naamoja.